Kategoriassa Vastuullinen elämä

Miten roskata vähemmän vappuna

Tiesitkö esimerkiksi, että biohajoavia ilmapalloja on olemassa?

Oi Vappu, tuo ilon ja ystävyyden juhla!Vappu on monien ihmisten lempijuhla, ja miksei olisi; kevät potkaistaan käyntiin hilpeässä meiningissä, ja päänsä saa koristaa kaikkien aikojen tyylikkäimmällä hatulla.
Vappupäivä on myös Suomen suurin joukkopiknikpäivä perinteisine kuohuviineineen ja mansikkoineen. Valitettavasti se on on myös päivä, jonka aikana kaduille jää iso kasa roskaa. Pelkästään Kaivopuistossa kaupungin työntekijät ja vapaaehtoiset poimivat vapun jälkeen niin paljon pikkuroskaa, että apuun tarvitaan traktoreita. Roska-astioita lisätään runsaasti, mutta roskat eivät siltikään tahdo kulkeudua niihin. Maassa lojuvat lentävät muovi- ja paperipalat ovat terverysriski erityisesti linnuille, ja niiden keräämiseen kuluu valtavasti resursseja. Helsingin kaupungin rakennusvirastossa oltiin viime vuonna jo vähän epätoivoisia:

”Se on ihan sama kuinka paljon niitä roska-astioita tämän päälle lisäisi, vaikka niitä olisi metrin välein, jos ihmiset eivät laita sitä roskaa sinne astiaan.”

Onneksi tilanteen voi helposti korjata, ja vielä ilman että vapputunnelma kärsii! Vai tiesitkö muka, että biohajoavia ilmapalloja on olemassa?

Tässä täsmävinkkimme (lähes) roskattomaan vappuun:

1. Ota piknikruoat mukaan kestoastioihin. Jos suunnittelet menusi hyvin, et tarvitse kuin muutaman lasi- tai muoviastian mukaan. Hedelmät, leivät ja muut herkut voi helposti pakata mehiläisvahakääreisiin, jotka toimivat korvikkeena muovikelmulle. Mehiläisvahakääreet säilövät ruoan paremmin kuin muoviset sukulaisensa, ja kestävät käytössä jopa vuoden!  We like!

2. Älä osta kertakäyttöisiä muoviastioita. Kuohuviini maistuu paremmalta oikeista skumppalaseista! Jos et millään jaksa kantaa astioita takaisin kotiin, niin osta mielummin biohajoavia kertaäkäyttöastioita, joita saa nykyään Tigeristakin.

3. Vapputunnelmaan pääsee ilman turhaa krääsääkin. Ilmapalloton vappu olisi toki aika tylsä, joten onneksi niitä saa biohajoavina! Nämä mainiot vaihtoehdot kannattaa pitää mielessä muitakin juhlia varten.

4. Viimeinen vinkki: jos roskia syntyy, niin laita ne roskikseen!

Abeegon mehiläisvahakääreitä voi ostaa mm. Kaarnalivingistä ja PÜR-kaupasta & PÜR-myymälästä. Little Cherryn biohajoavat ilmapallot ovat Ekokivasta.

Loppukevennykseksi vielä kuva vuodelta 2010, tuolta hämärältä ajalta jolloin en vielä tiennyt että ilmapalloja saa myös biohajoavina.

Hauskaa vappua!

  • Kategoriassa Ruoka \\ Vastuullinen elämä

    5 trendiä, jotka ruokabrändin tulisi vuonna 2024 tietää

    Inflaation vaikutuksesta kuluttaja joutuu nyt miettimään ruokakaupassa entistä tarkemmin, mitä ostoskoriin sujahtaa. Myös tiedostavalla kuluttajalla, jota lähtökohtaisesti kiinnostaa miten omat ruokavalinnat vaikuttavat ympäristön hyvinvointiin, vaakakupissa painavat nyt taloudelliset realiteetit. Miten varmistamme, että vastuulliset ruokavalinnat pysyvät edelleen kuluttajien mielessä?

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat meiltä uusimmat ja inspiroivat vinkit tiedostavan lifestylen maailmasta.
Noudatamme zero waste-periaatetta myös viestinnässämme.