Ruskeat Tytöt on uusi media, joka puhuu ruskeilta tytöiltä ruskeille tytöille. Nyt perustajat Koko Hubara ja Caroline Suinner kertovat, kuinka se syntyi.
”Ystäväni sanoi minulle viime kesänä, että yhdessäkään isossa suomalaisessa mediassa ei koskaan tule olemaan ruskeaa päätoimittajaa, ellen ryhdy sellaiseksi itse”, Koko Hubara sanoo. ”Kukaan ei tule erikseen pyytämään minua tehtävään, vaan se arvostus, titteli ja valta täytyy ottaa itse.”
Juuri niin Koko teki. Hän oli toimittajan töidensä ohella kirjoittanut vuodesta 2015 alkaen suosittua Ruskeat Tytöt -nimistä blogia, jossa hän käsitteli elämää Suomessa rodullistettujen ihmisten näkökulmasta. Blogialusta oli kuitenkin alkanut tuntua liian ahtaalta kaikelle sille, mitä Koko halusi sanoa ja kaikille niille ihmisille, joiden äänen hän toivoi saavansa kuuluviin. Niinpä Koko nosti muutaman tuhannen euron säästönsä, soitti tutulle graafiselle suunnittelijalle Caroline Suinnerille ja kysyi, haluaisiko tämä olla mukana luomassa aivan uudenlaista mediaa.
”Sanoin heti ensimmäisen kahden lauseen jälkeen kyllä, vaikka en edes kunnolla tiennyt, mitä olimme tekemässä”, Caroline muistelee.
Syntyi uusi Ruskeat Tytöt -verkkolehti, joka tuottaa sisältöä ruskeilta tytöiltä ruskeille tytöille. Kokeellista media-alustaa ei ole helppo lokeroida, sillä se asettuu suomen mediakentällä aiemmin melko tuntemattomalle alueelle, johonkin bloggaamisen ja journalismin välimaastoon. Näkökulma ja kohderyhmä ovat kuitenkin selvät. Koko ja Caroline haluavat vastata sen ihmisryhmän tarpeisiin, jota valtamedia ei heidän mukaansa Suomessa yleensä puhuttele suoraan.
”Nyt tehdään meiltä meille, meidän näköistä hommaa”, Caroline sanoo.
Median sisällöt syntyvät kollektiivisesti suuren avustajakunnan tuottamana ja jutuissa käsitellään kaikkea feminismistä poc-terapiaan ja afron kotihoidosta nykykirjallisuuteen. Tekijät ovat pääasiassa ruskeita ja valokuvien kehot ei-valkoisia. Kaikki jutut eivät käsittele vain sitä, millaista on olla rodullistettu ihminen suomessa tai muualla, mutta katse ja kirjoittava ääni ovat vahvasti sellaisia.
Ruskeat Tytöt -media tarjoaa tulevaisuuden nouseville ruskeille journalisteille ja valokuvaajille tilan tehdä töitä ja kokeilla siipiään. Se mahdollisuus ei ole itsestäänselvyys. Koko ja Caroline toteavat, että rodullistetuille henkilöille pääsy median tai kirjallisuuden kentälle on Suomessa pitkään ollut hankalaa, sillä heidät mielletään usein erilaiseksi, toiseksi. Rodullistaminen merkitsee sitä, että henkilöön liitetään esimerkiksi hänen ihonväristään tai etnisestä taustastaan johtuen erilaisia oletuksia ja ennakkoluuloja. Työtilaisuuksien saaminen alalla on kenelle tahansa vaikeaa, mutta erityisen haastavaa se tuntuu olevan, jos sattuu olemaan nuori, naispuolinen ja ruskea. Lähes kaikki Ruskeat Tytöt -median sisällöntuottajat ovat kohdanneet uransa varrella arvostuksen puutetta, mutta tökeröt kommentit on yleensä vain nieltävä, ellei halua menettää työtarjouksia.
”On kyseenalaistettu, miksi esimerkiksi nostan numeron siitä, että jossain mediassa on vain valkoisia miehiä töissä”, Koko kertoo. ”Viime vuonna suuren lehtitalon palaverissa minulta kysyttiin, mistä olen kotoisin ja olen saanut kommentteja, että olen todella hyvä kirjoittamaan suomen kielellä. Valkoiset kollegani eivät kohtaa tällaista. Sellaiset tilanteet ovat kiusallisia.”
”Suurin henkilökohtainen tavoitteeni on, että lapseni sekä kymmenen vuotta nuoremmat siskoni eivät joudu käymään läpi samoja kokemuksia”, Caroline sanoo. ”Haluan, että heitä varten on jo olemassa oma media.”
Kun Koko ja Caroline kasvoivat, telkkarissa esiintyi Tea Khalifa – paljon muita samaistuttavia naisia suomen mediakentällä ei sitten näkynytkään. Toki muitakin idoleita oli, kuten Kate Moss, Kirsten Dunst, Cindy Crawford ja Sofia Coppola. Näillä tytöillä oli kuitenkin ohuet, suorat hiukset eivätkä heidän isänsä olleet maahanmuuttajia.
”Lena Dunhamin Girls-sarja on ihana ja samaistuttava. Olen huutanut kaikkien niiden hahmojen kohdalla että jes, juuri tuollainen minä olen”, Koko sanoo. ”Mutta olen usein miettinyt, että entäpä jos sarjan päähenkilö Hannah olisikin ruskea tai musta? Kuinka suureksi samaistumisen taso silloin nousisi? Tulisi vielä se yksi kulma lisää, että millaista on liikkua maailmassa tämän näköisenä tyttönä ja tehdä samoja tyhmiä juttuja.”
Kokon ja Carolinen Ruskeat Tytöt -media ei tee itseään pieneksi tai pyytele anteeksi olemassaoloaan. Joskus se tulkitaan väärin vihaksi tai aggressioksi. Tiukkapipoisen feministin tai vihaisen mustan naisen stereotypiat istuvat edelleen tiukassa. Ruskeat Tytöt -mediaa on syytetty rasistisesta asenteesta, koska se ei puhuttele valkoisia poikia.
”Ruskeilla Tytöillä ei ole mitään aggressiivista agendaa pyyhkiä kaikkia valkoisia miehiä pois planeetalta”, Koko nauraa. ”On vaikea nähdä, mistä se käsitys kumpuaa. Sivustollamme on kauneudenhoito-ohjeita!”
Koko ja Caroline korostavat, että Ruskeat Tytöt -median tarkoituksena ei ole sulkea ketään ulkopuolelle. Se, että sisältöä tuotetaan ruskeiden tyttöjen näkökulmasta muille ruskeille tytöille, ei ole keltään pois. Päinvastoin media tarjoaa tietoutta ja rikkautta kaikille. Se tuo suomalaisesta yhteiskunnasta löytyvän monimuotoisuuden näkyville ja juhlistaa sitä.
”Eräs valkoinen mies kommentoi minulle, että juttujamme lukiessa hänelle tulee nurkkaan ahdettu olo, koska ne eivät puhuttele häntä lainkaan”, Koko kertoo. ”Kysyin, tajuaako hän, että monella meistä on aina ollut sellainen olo, ettei mikään mediasisältö ole kohdistettu suoraan itselle. Kun epämukava tunne tulee, on ratkaisevaa, mitä sillä tekee. Herättääkö se empatiaa vai torjuntaa?”
Valtaosa reaktioista on kuitenkin ollut positiivisia. Esimerkiksi monet pienten ruskeiden lasten valkoiset vanhemmat ovat olleet kiitollisia siitä, että heidän lapsensa saavat kasvaa maailmaan, jossa on ainakin yksi juuri heitä varten oleva media. Samaan aikaan heille on ollut kivuliasta lukea rodullistettujen henkilöiden kokemasta toiseuden tunteesta Suomessa.
”Moni ruskea tyttö on tullut kommentoimaan, että on vuosi 2017 ja he saavat ensimmäistä kertaa lukea omalla äidinkielellään kirjoitettuja juttuja, jotka on kirjoitettu näkökulmasta, jota ei ole tarkoitettu selittämään valkoisille lukijoille millaista on olla ruskea ja miltä rasismi tuntuu”, Koko toteaa.
