Kategoriassa Parasta juuri nyt

Nukkumisnurkka: Kirsikka Simberg

Mistä tietää, jos sängyn patja on liian kova? Entä millaiset ovat parhaat lakanat? Stylisti Kirsikka Simberg kertoo.

”Olen vähän niin kuin lapsi karkkipurkilla. Kun karkkeja kahmii käteensä liikaa, kättä ei saakaan vedettyä enää ulos”, stylisti Kirsikka Simberg kuvailee työtilannettaan. Kiinnostavista projekteista on vaikea kieltäytyä, kun rakastaa sitä, mitä tekee.

Kirsikka opiskeli alun perin kenkäsuunnittelijaksi London College of Fashionissa ja vietti muutamia vuosia ulkomailla, kunnes palasi takaisin Suomeen ja päätyi Samuji-merkille töihin. Pesti oli unelmien täyttymys, mutta pian Kirsikka alkoi huomata, että oikeastaan hän nautti kaikkein eniten kuvauksista – niissä brändi tuntui heräävän eloon. Neljä vuotta sitten Kirsikka päätti hypätä stylistin rooliin, ja nyt töitä riittää enemmän kuin ehtisi tekemään. Kirsikka työskentelee pääasiassa erilaisten lifestyle-brändien kanssa. Mutta mitä stylistin työpäivään oikeastaan kuuluu?

Sugar Helsinki Nukkumisnurkka Kirsikka Simberg

”Stylistin työtä on olla roudari ja kantaa hirveitä määriä kamaa paikasta toiseen”, Kirsikka nauraa. ”Mutta se hetki, kun kuva on valmis, on ihana. Kivointa on se, kun saa tehdä töitä ihan sairaan taitavien tyyppien kanssa.”

Roudaamisen lisäksi Kirsikka koluaa kauppoja metsästäen mitä kummallisempaa kuvausrekvisiittaa. Esimerkiksi joulukuusenkoristeiden löytäminen toukokuussa vaatii aivan erityistä sinnikkyyttä ja taitoa. Instagram on tärkeä työväline, jonka avulla voi seurata maailman ilmiöitä ja inspiroitua niistä. Vapaa-ajallaan Kirsikka kirjoittaa kolmen ystävänsä kanssa suosittua lifestyle-media Muslaa.

”Haaveilen siitä, mitä Muslasta voisi tulla”, Kirsikka kertoo. ”Huomaan kuitenkin, että olen muuttunut sellaiseksi tyypiksi, joka on koko ajan tosi kiireinen. Saatan tehdä vielä kello kymmenen aikaan illalla töitä, mikä on vaikuttanut myös uneni laatuun.”

Kirsikka Simberg koti

Millainen nukkuja olet?

En ole mikään ihana eteerinen haastateltava, koska minulla on tosi paljon uniongelmia. Olen epätäydellinen nukkuja. Minun on vaikea rauhoittua ja vaipua uneen illalla. Saatan myös herätä neljältä yöllä enkä saa enää unta.

Osittain uniongelmani saattavat johtua huonosta sängystä. Kun ostimme futonpatjan, se oli aivan ihana, mutta nukuttuamme sillä pari vuotta se on alkanut vähitellen painua kuopalle. Kun aloin googlaamaan lukuisia univaikeuksiani niin huomasin, että minulla on aika monia sellaisia oireita, jotka saattavat yllättäen liittyä siihen, että sänky on liian kova. Jos esimerkiksi tekee mieli laittaa sängyssä polvien väliin tyyny ja näin korjata lantion asentoa, se voi olla merkki siitä, että patja on liian kova. Toinen merkki voi olla se, että herää aina aamuisin tukkoisena.

Nukkumisnurkka Kirsikka Simberg lakanatNukahtamisvaikeuksien lisäksi saan välillä öisin kauhukohtauksia, jotka ovat yleisiä pienillä lapsilla. Minulla on silmät auki ja näyttää siltä, kuin olisin hereillä, mutta huudan paniikissa ja olen oikeasti vielä unessa. En yleensä herää niihin itse, mutta mieheni kertoo, että saatan välillä keskellä yötä pongahtaa ylös ja huutaa apua. Ensimmäisellä kerralla hän säikähti, mutta nykyään hän vain rauhoittelee minua. Ilmeisesti kauhukohtauksien syynä on häiriö aivojen siirtyessä yhdestä unen vaiheesta toiseen.Kirsikka Simberg Musla.fi

Onko sinulla keinoja, joilla yrität helpottaa nukahtamista?

Joskus teen keskellä yötä voileivän ja sen syötyäni saatan hiukan rauhoittua ja saada unen päästä taas kiinni. Kerran lähdimme myös mieheni kanssa keskellä yötä kävelylle, kun en pystynyt nukkumaan. Usein mikään keino ei kuitenkaan auta. Kaikki jotka kärsivät unettomuudesta tietävät, että se voi olla todella ahdistavaa. Saattaa tulla sellainen fiilis, että mikä minua oikein vaivaa ja miksi en saa unta. On turhauttavaa, jos ihmiset kehottavat kokeilemaan jotain yrttiteetä, kun tietää, ettei se oikeasti auta.

Musla Kirsikka Simberg

Mitä iltarutiineja sinulla on?

Käyn kylvyssä melkein joka ilta, varsinkin talvisin. Vesi on rauhoittava elementti. Seison työssäni paljon, joten illalla jalkani ovat usein väsyneet ja silloin sekoitan kylpyveteen Australiasta ostamaani eukalyptusöljyä. Rakastan kylpyvaahtoa. Synteettisen kosmetiikan vaahtoavat aineet ovat erityisen huonoja ihmiselle, joten on ihanaa, että kylpyvaahtoa saa nykyään myös luonnonkosmetiikan puolelta.

Musla Kirsikka

 

Mitä yöpöydältäsi löytyy?

Tämä kuulostaa nyt vähän epäuskottavalta, mutta joka ilta mieheni sytyttää kynttilän yöpöydälle ja sammuttaa valot sillä aikaa kun pesen hampaitani ja kun tulen makuuhuoneeseen, siellä on ihanan rauhoittava fiilis. Se on kiva rutiini, josta pidämme kiinni.

Sugar Helsinki Kirsikka Simberg

Muslan Kirsikka haastattelu

Millaiset ovat parhaat lakanat?

Lempilakanani ovat tätini tekemät. Ne ovat niin paksua puuvillaa, että ne tuntuvat melkein pelliltä. Tykkään, että lakanat ovat rahisevat ja napakat, niin että ihon ja peiton väliin jää ilmaa.

Muslan Kirsikka

Unelmiesi nukkumapaikka?

Parhaiten nukun mökillä. Tykkään myös hotelleissa nukkumisesta ja haaveilen siitä, että voisin elää niin kuin vanhan ajan tähdet ja asua Pariisin Ritz-hotellissa.

  • Kategoriassa Ruoka \\ Vastuullinen elämä

    5 trendiä, jotka ruokabrändin tulisi vuonna 2024 tietää

    Inflaation vaikutuksesta kuluttaja joutuu nyt miettimään ruokakaupassa entistä tarkemmin, mitä ostoskoriin sujahtaa. Myös tiedostavalla kuluttajalla, jota lähtökohtaisesti kiinnostaa miten omat ruokavalinnat vaikuttavat ympäristön hyvinvointiin, vaakakupissa painavat nyt taloudelliset realiteetit. Miten varmistamme, että vastuulliset ruokavalinnat pysyvät edelleen kuluttajien mielessä?

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat meiltä uusimmat ja inspiroivat vinkit tiedostavan lifestylen maailmasta.
Noudatamme zero waste-periaatetta myös viestinnässämme.