Ida Hanhiniemi Sugar Helsinki
Kategoriassa Parasta juuri nyt \\ Sugar Helsinki

Tapaa Sugar-tiimi: Ida, PR Manager

”Tutustuin Sugariin alunperin bloggaajan roolissa ja jo ensimmäisen showroom-visiittini jälkeen mietin, että täällä haluan joskus olla töissä.”

”Kun PR Managerin paikka reilu vuosi sitten aukesi, alkoi jännittää ihan hulluna; tiesin, että tämä olisi mun unelmien työpaikka. Onneksi sain sen! Vuosi Sugarilla on kulunut ihan älyttömän nopeasti ja kuten Sylvia aiemmin totesi, on vaikea kuvitella, että olisi töissä missään muualla. En keksi montaa yhtä kiinnostavaa työpaikkaa, joka toimisi eettisesti ja vastuullisesti samat arvot jakavien asiakkaiden ja yhteistyökumppanien kanssa.”

Milloin aloit kiinnostua ekologisemmasta elämäntyylistä?

Yläasteella. Innostuin tuolloin ystävistäni, jotka veivät mut ekaa kertaa elämässäni kirppareille ja innostivat esimerkillään kasvissyöjäksi. Aloin ottaa enemmän selvää ruuan alkuperästä ja se innoitti minut myöhemmin miettimään, mitä haluan laittaa iholleni ja sen myötä siirtymään luonnonkosmetiikkaan. Lähiruoka- ja luomuinnostus on imeytynyt muhun varmasti jo äidinmaidossa.

Kivointa työssäsi?

Se, että voin seistä kaiken takana mitä teen. Sugarin asiakkaaksi pääsee vain eettiset ja ekologiset yritykset ja jokaisella asiakkaallamme on mielenkiintoisia tarinoita ja ajatuksia kerrottavana. Tapaan viikoittain kiinnostavia ihmisiä eri aloilta ja opin jatkuvasti uutta sekä asiakkailtamme, bloggaaja- ja toimittajatutuiltamme että kolleegoiltani. Sugar on kiinnostavassa vaiheessa yrityksenä, enkä malta odottaa että pääsemme toteuttamaan kaikki suunnitelmamme Sugarin suhteen!

Maailma ei muutu helposti eikä nopeasti, mutta on mahtavaa muuttaa sitä shampoopullo kerralla ja saada innostettua ihmisiä testaamaan luonnollisempia ja fiksumpia vaihtoehtoja.

Parasta työssäni on myös fiksut, inspiroivat ja lämpimät työkaverini.

Suosikkituotteet Sugarilla

Tämä on todella vaikea kysymys, tekisi mieli luetella pitkä lista suosikkeja! Löysin Sugarin kautta viime vuonna Essen probioottiset ihonhoitotuotteet ja olen aivan myyty niiden suhteen. Essen tuotteista Toner Plus on ehdoton suosikkini. Zuiin Sheer Stick sävyssä Fire kulkee aina mukanani; punainen huulipuna taikoo väsähtäneistäkin kasvoista freesit.

Yosan Greek Style on suosikkijugurttini – ainoa kasvipohjainen, josta todella pidän. Välttelen maitotuotteita, mutta rakastan paksuja kreikkalaisia ja turkkilaisia jugurtteja, joten tämä on täydellinen kasvipohjainen vaihtoehto. A. Vogelin Echinacea-kurkkusuihke taasen estää alkavan flunssan – en ole koskaan elämässäni sairastanut yhtä vähän flunssia, kuin tämän Sugar-vuoden aikana, jona löysin kurkkusuihkeen.

Guilty pleasure?

Olen viime aikoina kuunnellut podcastia, jossa kerrotaan erilaisista murhista. Hyi että, siitä tulee vainoharhainen ja kummallinen fiilis, mutta en vain voi lopettaa kuuntelua.

Anna yksi kauneusvinkki

Sokerin ja maitotuotteiden vähentäminen on tehnyt epäpuhtaan ihoni hoitamisesta paljon helpompaa. Kannattaa ainakin kokeilla sokeri- ja maitotuotepaastoa, jos epäilee, että ne vaikuttavat ihon kuntoon. Ja kunnon yöunet, niiden merkitystä ei voi vähätellä.

Mikä on horoskooppimerkkisi?

Kauris – tunnistan itsessäni kauriille ominaisista piirteistä ainakin kunnianhimon ja vastuullisuuden.

Jos saisit 100 euroa käteen nyt, mitä tekisit?

Varaisin ajan Ihohoitola Lupauksen kasvohoitoon – en tiedä mitään rentouttavampaa! Hoidon jälkeen on niin rentoutunut olo, että tuntuu kuin olisi ollut löhölomalla. Toinen vaihtoehto olisi Powaun mehupaasto, jota haluaisin joskus kokeilla.

Lempiemoji?

Sparkles emoji

  • Kategoriassa Ruoka \\ Vastuullinen elämä

    5 trendiä, jotka ruokabrändin tulisi vuonna 2024 tietää

    Inflaation vaikutuksesta kuluttaja joutuu nyt miettimään ruokakaupassa entistä tarkemmin, mitä ostoskoriin sujahtaa. Myös tiedostavalla kuluttajalla, jota lähtökohtaisesti kiinnostaa miten omat ruokavalinnat vaikuttavat ympäristön hyvinvointiin, vaakakupissa painavat nyt taloudelliset realiteetit. Miten varmistamme, että vastuulliset ruokavalinnat pysyvät edelleen kuluttajien mielessä?

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat meiltä uusimmat ja inspiroivat vinkit tiedostavan lifestylen maailmasta.
Noudatamme zero waste-periaatetta myös viestinnässämme.