Old school on taas in: ilman ansaittua näkyvyyttä yritys ei pärjää AI:n aikakaudella
Waca wanha mediaviestintä, kuten tiedottaminen ja pitchaus, nousevat tekoälyn aikakaudella arvoon arvaamattomaan.

AI:n käyttö tiedonhaussa kasvaa nopeasti. Useat analyysit ja varhainen tutkimus viittaavat siihen, että AI suosii riippumattomia lähteitä ja kolmannen osapuolen validointia brändien julkaiseman oman sisällön sijaan.
Siis: esimerkiksi artikkeleita mediassa.
Perinteinen hakukone optimoi näkyvyyttä pitkälti sivuston oman sisällön, teknisen laadun ja linkkien perusteella. AI-hakujärjestelmät vaikuttavat kuitenkin suosivan systemaattisesti ansaittua mediaa ja muita riippumattomia lähteitä suhteessa brändien omaan sisältöön.
Mediaviestintä ei siis ole enää vain näkyvyyden kasvattamista vaan edellytys sille, että brändi ylipäätään esiintyy AI:n muodostamassa todellisuudessa
Kun mediaviestintää tehdään liukuhihnatyönä tai ilman strategiaa, jäädään kuitenkin helposti AI-algoritmien jalkoihin. Helsingin Sanomien päätoimittaja Erja Yläjärvi kirjoitti maaliskuussa 2026 siitä, miten lehti oli epähuomioissa uutisoinut droonihavainnoista väärin. Virheen taustalla oli AI-automatisoitu tiedotteiden seurantapalvelu: yhä useammassa toimituksessa esiseulonnan tekee kone.
AI-automatisoinnin yleistyminen toimitusten käytössä korostaa entisestään valmiiden toimittajasuhteiden merkitystä sekä ymmärrystä siitä, miten paketoida viestit tavalla, joka on medialle parhaiten hyödynnettävissä.
Mediaviestinnässä kaikki lähtee strategisuudesta ja pitkäjänteisyydestä. Yksittäinen tiedote tai mediapitchaus ei juuri koskaan ole avain onneen.
Keskiössä on tunnistaa yhdessä asiakkaan kanssa, mistä sen aidot erottautumistekijät ja edelläkävijyys muodostuvat. Tämän jälkeen ajatusjohtajuutta lähdetään rakentamaan pitkäjänteisesti, kumulatiivisella tunnettuuden kasvattamisella median suuntaan.
Strateginen pohjatyö varmistaa sen, että kun esiin nousee brändin toiminta-alueeseen liittyvä ajankohtainen ilmiö tai keskustelunaihe, olemme valmiina tarttumaan siihen nopeasti. Mediasuhteiden rakentamisen tavoitteena on, että kun toimittaja etsii henkilöä kommentoimaan ajankohtaista asiaa, asiakkaamme edustaja on yhteydenottolistalla ensimmäisenä.
Varautuminen kannattaa aloittaa nyt.
Jutellaanko lisää siitä, miten sinun brändisi mediasuhteita kannattaisi lähteä rakentamaan?