Erisan+ on suomalaista, prebioottista luonnonkosmetiikkaa, joka on suunniteltu erityisesti herkälle iholle.
Toimeksianto
Sugar toteutti helmikuussa 2022 kahden Erisan+ -uutuustuotteen, silmänympärysvoiteen ja kasvonaamion lanseerauksen.
Toimenpiteet
Erisan+ Silmänympärysvoiteesta sekä Kasvonaamiosta tehtiin tiedote ja tuotteiden ympärille suunniteltiin kauneustoimittajille ja vaikuttajille suunnattu hemmotteleva lounastilaisuus, jossa kuultiin inspiroivan Eeva Kolun puheenvuoron herkkyydestä. Lisäksi tuotteista koottiin PR-paketit, jotka lähetettiin kevään aikana vaikuttajille, jotka eivät päässeet osallistumaan tapahtumaan. Toukokuussa Erisan+ oli myös osana Sugarin järjestämään vaikuttajaretriittiä Nuuksion Hawkhillissä, missä vaikuttajat pääsivät testaamaan tuotteita hemmottelevassa saunaillassa, ja saivat viedä niitä myös kotiin mukanaan.

Palvelut
Lanseeraukset
Tapahtumat
PR ja viestintä
Tulokset
Lanseeraustilaisuuteen ravintola Nollassa osallistui yli 30 alan vaikuttajaa ja kauneustoimittajaa, ja jo tilaisuudessa saatiin kiitosta ja mieltä lämmittävää palautetta.
Tiedotteen lähetyksen jälkeen saatiin kymmeniä tilauksia Erisan+ -tuotteista, jotka ovat näkyneet niin sosiaalisessa mediassa kuin lehtien kauneuspalstoillakin. Nuuksion vaikuttajaretriitistä tehdyissä postauksissa vaikuttajien Instagram-tileillä Erisan+ näkyi myös hyvin.
Helmi-kesäkuussa 2022 Erisan+ on saanut yli 80 mediaosumaa ja tuotteista on tullut yksinomaan positiivista palautetta.
Helmi-kesäkuussa 2022 Erisan+ on saanut yli 80 mediaosumaa ja tuotteista on tullut yksinomaan positiivista palautetta.
